torstai 19. syyskuuta 2013

PartyLiten verkkokauppa on avattu!

Mikä voisikaan olla mukavampaa, 
kuin istahtaa sohvalle ja surffailla verkkokaupassa 
mitä ihanimpia kynttilöitä sekä lumoavia somisteita katsellen! 

Nyt se on mahdollista, 
sillä PartyLite on avannut verkkokauppansa kaikkien ulottuville!  
Sieltä löydät laadukkaita lahjaideoita niin 
isänpäivää sekä jo joulua ajatellen!  

Klikkaa alla olevaa kuvaa, 
niin pääset suoraan PartyLiten Itsenäisen Konsultin 
kotisivuiltani löytyvään verkkokauppaan! 


Rentoa shoppailemista 
toivottaa Konsulttisi

torstai 5. syyskuuta 2013

Pohjoisen tunnelmaa

Syyskuun aurinkoiset ja vielä yllättävän lämpimät päivät ovat hellineet meitä. 
Tuntuu, että ihan kuin kesä ei vielä haluaisi päästää lopullisesti irti! 
Syksy on kuitenkin saapunut ja puiden lehdet alkaneet kellastua. 
Iltaisinkin on saanut jo pukea vähän lämpimämpää päälleen. 

PartyLitella on siirrytty kesäkaudesta mausteisen tuoksuiseen syksyyn 
uuden syksy/talvi 2013 kuvaston myötä. 
Kuvasto on selattu jo monen monta kertaa kannesta kanteen 
ja aina uudelleen on palattava katselemaan omia suosikkituotteitaan.

Yksi suosikeistani on ehdottomasti tämä 
Pohjoisen tunnelmaa-votiivisomistepari!  


Kynttilänvalo välkehtii upeasti somisteessa 
ja pienet peilin palaset muodostavat valossa loistaessaan kauniin kuvion. 
Niistä sainkin idean asetella somisteet peilin päälle, 
joka toistaa somisteen kauniin muodon.


Somisteen valkoinen pinta on minusta kivan rosoinen!  


Tätä somistetta voi käyttää mihin vuoden aikaan tahansa. 
Toisaalta somisteen kuvio tuo mieleen tähden, 
toisaalta taas kukan tai lumihiutaleen.


Somisteissa palaa PartyLiten Aromaterapia-sarjan Tuikkivat, 
jotka on valmistettu soijavahasta. 
Olohuoneessamme leijaileekin uutuustuoksu Peace (Yrttimetsä), 
joka koostuu eukalyptuksesta sekä mintusta. 
Aromaterapialtaan tuoksu luo seesteisyyttä sekä mielenrauhaa. 
 Täydellinen tuoksukynttilä kiireisten työpäivien jälkeen poltettavaksi!


Rentouttavia hetkiä työpäivien jälkeen
sekä aurinkoisia syystunnelmia Teille, Lukijani!
<3